Visualisointiblogi

Visualisointi on työkalu, ei itsetarkoitus

Kertoessani työskenteleväni tiedon visualisoinnin parissa olen viime aikoina usein saanut kuulla saman kysymyksen: ”Mitä mieltä sä olet siitä Hesarin lobbarigrafiikasta?”

Toimittaja Tuomas Peltomäen tekemään analyysiin perustuva, Petri Salménin toteuttama grafiikka (korkeatarkkuuksinen versio täällä) julkaistiin pari viikkoa sitten näyttävästi niin Helsingin Sanomien paperi- kuin verkkoversiossakin ja on herättänyt ansaitusti sekä huomiota että keskustelua. Siinä yhdistyy monta kiinnostavaa osatekijää: yhteiskunnallisesti tärkeä aihe, suuri tietoaineisto ja näyttävä, ammattitaitoisesti viimeistelty graafinen toteutus. Moni lukija on kuitenkin kokenut, että grafiikka on vaikeaselkoinen.

Visualisoinnin tehtävä on tuottaa ymmärrystä, ei kuvia.
– Ben Shneiderman

Miamin yliopiston infografiikan lehtori Alberto Cairo kuvaa kirjassaan The functional art infografiikan ja visualisoinnin käsitteellistä eroa jatkumoksi, jonka toisessa päässä on puhtaasti tiedonvälityksellinen infografiikka ja toisessa päässä tietomassasta kokonaan uusia piirteitä paljastavat visualisoinnit. Harva graafinen esitys sijoittuu kumpaankaan jatkumon ääripäistä vaan yleensä kuvioissa on sekä viestinnällisiä että eksploratiivisia piirteitä. (Käsitteiden määrittelystä lisää täällä.)

Jos Hesarin grafiikkaa tarkastellaan edellä kuvatun käsitteistön puitteissa puhtaasti visualisointina, siis uutta tietoa paljastavana eksploraatiotyökaluna, voi sanoa, että se onnistuu tuomaan aineistosta näkyväksi piirteitä, jotka helposti jäisivät pimentoon ilman kuvallista esitystapaa. Erityisesti visualisoinnin vuorovaikutteinen versio, johon pystyy tekemään hakuja ja tuomaan klikkailemalla uusia tietotasoja esiin, antaa käyttäjälle mahdollisuuden päästä kerättyyn aineistoon pintaa syvemmälle ja näkemään mielenkiintoisia piirteitä lobbaajien toiminnan ja lainsäädäntötyön yhteyksistä.

Helsingin Sanomat on kuitenkin ensisijaisesti tiedotusväline. Sen tehtävänä voi pitää maailman ymmärrettäväksi tekemistä lukijoilleen. Moni lehden lukijoista on kokenut, että tämä grafiikka ei ole auttanut heitä ymmärtämään aihetta paremmin vaan että se on tehty enemmän visuaalisen näyttävyyden kuin tiedonvälityksen ehdoilla.

En ole nostanut tätä nimenomaista grafiikkaa tikun nokkaan siksi, että se olisi minusta erityisen epäonnistunut. Päin vastoin, pidän sitä Suomen oloissa poikkeuksellisen kunnianhimoisena työnä ja ammattimaisesti toteutettuna. Ylipäänsä Helsingin Sanomien infografiikkaosaaminen on suomalaisista tiedotusvälineistä selvästi kovatasoisinta. (Keskimääräisempää tekemisen tasoa edustaa esimerkiksi tämä Aamulehden palkittu etusivu.) Vika ei siis tässä tapauksessa ole siinä, miten hyvin työ on tehty, vaan siinä mistä lähtökohdista käsin grafiikkaa ylipäänsä valitettavan usein mediassa työstetään.

Vaikka yllä olen puhunut journalismista, aivan samat kysymykset tulevat vastaan myös kun infografiikkaa ja visualisointeja tuotetaan esimerkiksi oppikirjoihin, tieteellisiin julkaisuihin, poliittisen päätöksenteon tueksi tai vaikkapa business intelligence -käyttöön. Riippumatta lopullisesta käyttökohteesta on olennaista pohtia, mitä varten grafiikkaa ylipäänsä tehdään. Mikä on se viestinnällinen päämäärä johon pyritään tai millainen eksploraatio halutaan mahdollistaa? Pelkkä näyttävyys ei riitä perustelemaan suunnitteluratkaisuja.

Alberto Cairo on tiivistänyt ajatuksen niin hyvin että siteeraan häntä suoraan: ”Tämä on asia jota monet suunnittelijat eivät tajua: grafiikan tarkoitus ei ole tehdä luvuista ’kiinnostavia’ vaan muuttaa kuvattava aihe visuaaliseen muotoon josta ihmisaivot pystyvät löytämään merkityksiä.”

Infografiikka ei ole itsetarkoitus vaan väline. Ei ole sattumaa, että tässä infografiikkaa ja visualisointeja käsittelevässä blogikirjoituksessa ei ole ensimmäistäkään kuvaa. Kirjoitukseni käsittelee aihetta sellaisesta näkökulmasta, joka ei taivu helposti visuaaliseen muotoon. Tässä tapauksessa teksti on ilmaisuvoimaisempi keino asian kertomiseen kuin grafiikka.

Suutari jättäköön lestinsä

Hyvien tulosten saavuttamiseksi on tavoitteiden lisäksi syytä pohtia myös sitä, miten grafiikan työprosessi organisoidaan. Varsin tyypillisesti infografiikka syntyy toimituksissa niin, että sisältökysymykset tunteva toimittaja tai asiantuntija tekee ”tilauksen” graafikolle, joka tarkastelee toimeksiantoa esteettis-teknisestä näkökulmasta ja toimittaa lopputuotteena ”jotain” joka sopii grafiikalle taitossa annettuun tilaan, välttämättä kovin syvällisesti miettimättä miten se palvelee tiedonvälitystä. Grafiikan tekemisen ei siis ajatella olevan journalistista työtä, vaan vastuu sisältöajattelusta on kokonaan toimittajalla. Karuimmillaan tämä ajattelu näkyy esimerkiksi Otavamedian hallituksen puheenjohtajan Olli Reenpään taannoisessa toteamuksessa, jonka mukaan ”graafinen suunnittelu [on] lehdenteossa valmistusprosessin esivaihetta, ja –– voidaan ulkoistaa tai siirtää sisäiseen matriisiin”.

Huippuluokan graafinen journalismi vaatii aivan toisenlaista ajattelua ja työn organisointia. 1990-luvun alussa infografiikan tuotantoprosesseja eri medioissa tutkinut Ole Munk havaitsi, että The New York Times poikkesi useimmista muista sanomalehdistä siinä, että siellä grafiikan tekijät määriteltiin journalisteiksi siinä missä kirjoittavatkin toimittajat. Ei tarvinne erikseen mainita, mikä lehti on maailman arvostetuimman uutisgrafiikkakilpailun, Malofiejin, 20-vuotisen historian aikana putsannut palkintopöydät useimmin.

Parhaat tulokset syntyvät, kun suutari jättää lestinsä: kun toimittaja tarttuu luonnoskirjaan ja graafikko analysoi itse dataa Excelissä tai vaikka R:ssä. Huipputulosten saamiseksi pitää esitystavan lisäksi ymmärtää aihe, ja päin vastoin. Kuten infografiikan veteraani Nigel Holmes Munkin haastattelussa asian muotoilee: ”Jos graafikko ei itse täysin ymmärrä esitettävää tietoa, on melko hyvä veikkaus etteivät lukijatkaan sitä tule ymmärtämään.”

Kirjoittaja on informaatiomuotoilija, graafinen suunnittelija ja journalisti. Hän on yksi Informaatiomuotoilu.fi-blogin ylläpitäjistä ja 20.9.2013 järjestettävän Tieto näkyväksi -seminaarin tuottaja.

Kategoriat
avatar
Kirjoittaja
Juuso Koponen
3 vuotta, 11 kuukautta sitten

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus ja selkeästi kiinnostava aihe, koska myös itse tartuin tähän HS:n juttuun tuon interaktiivisen työkalun osalta:
    http://datajournalismi.blogspot.com/2013/05/verkostovisualisointi-gone-wrong.html

Sähköposti-ilmoitus kommenteista: tilaa tai peru tilaus